Pentu suunnitelmissa

Tässä pieni tiivistelmä, johon voit tutustua jos olet meiltä hankkimassa pentua. Ensimmäistä kertaa ottaessanne yhteyttä toivoisin teidän kertovan hieman itsestänne, esim. missäpäin asutte, onko kyseessä kerrostalo, rivitalo ja onko lapsia, haluaisitteko mahdollisesti harrastaa pennun kanssa jotain, tai onko joku asia erityisesti mikä kiinnostaa.
Pennun varaaminen
Alustavan varauksen voi tehdä jo ennen pentujen syntymää. Kun pennut ovat syntyneet, sovitaan yhdessä hetki, jolloin pentuja voi tulla katsomaan. Tällöin samaan aikaan maksetaan pennusta varausraha. Varausrahan maksettuasi varaus on sitova molemmin puolin.
Kodinomainen kasvatus

Pennut asuvat meillä sisällä pentulaatikossa 2-3 viikon ikään, jonka jälkeen ne siirretään isompaan pentuaitaukseen koiratilaamme. Tällöinkin pennut viettävät päivittäin osan päivästään sisällä kanssamme, jotta ne sosialistuvat enemmän ja tottuvat asumisen ääniin ja lasten menoihin.
Kauppasopimuksen ehdot
Jokaisen pennun kauppasopimukseen tulee liite, joka sisältää seuraavat ehdot:
- koiraa ei saa luovuttaa eikä myydä eteenpäin, luovuttajalla on etuosto-oikeus koiraan myyntihinnasta
- koiraa tulisi käyttää näyttelyissä vähintään kerran
- koiran lonkat ja kyynärät tulee röntgenkuvauttaa virallisesti ja silmät tarkastaa 12-24kk iässä
- jos koiraa käytetään jalostukseen, toivoisin tästä asiasta keskusteltavan kasvattajan kanssa etukäteen.
Lisäksi suosittelen ja toivoisin, että pennulle otettaisiin vakuutus.
Pennulle uuteen kotiin

Pentu on kotiin lähtiessä madotettu 4 krt ja eläinlääkäri on tarkistanut pennut. Pentu myös tunnistusmerkitään. Liitän pennunostajan vuodeksi Golden Ringin jäseneksi. Pennun mukana tulee myös kattava pentupaketti.
Pentupaketti sisältää:
- Golden info-kirjan, josta löytyy paljon tietoa mm. kultaisestanoutajasta rotuna ja runsaasti yleistä tietoa kultaisen omistajalle
- 15 kg Royal Canin -ruokaa, jota pentu on meillä syönyt
- noutajahihna
- ruokakippo
- makuualusta
- kirjalliset ohjeet mm. madotuksista, rokotuksista tulevalle tielle pennun kanssa
Omistajan tukena
Toivoisin kuulevani pennuista myös myöhemmin, mitä niille kuuluu ja miten on vuosien varrella mennyt. Minuun voi myös koska tahansa ottaa yhteyttä, jos jokin asia askarruttaa tai mietityttää.
Pentuterveisin,
Taina