Olen yrittäjäperheessä kasvanut perheen kuopus. Sain 7-vuotiaana ensimmäisen oman koirani, pitkäkarvaisen collieuroksen Fribyn Rollen. Oman hevosen, Pedron, sain pitkään sitä kinuttuani 15-vuotiaana ja ensimmäisen kultainennoutajan hankinta tuli aiheeksi muuttaessani pois kotoa. Silloin tutustuin Karveksiin. Siitä lähtikin uskomaton tie koiramaailmaan, josta ei paluuta ole ollut.
Ratsastus nousi yhdessä vaiheessa harrastuksissani päälimmäiseksi ja treenasinkin valmentajani Dahlin Lissun kanssa kovasti. Kisasin paljon kouluratsastuksessa ja muutamat kansalliset startitkin onnistuivat ihan kivoin pistein. Kisaura päättyi kuitenkin yllätys yllätys rahaan... ei ollut varaa hankkia hienot liikkeet omaavaa vaativan tason ratsua. Pian tämän jälkeen aloinkin sitten odottamaan ensimmäistä lastamme, Jereä. Lasten synnyttyä palasin jälleen koiranäyttelyiden pariin.
Olen vuodesta -99 työskennellyt isäni yrityksesä Maalaus-Faakeri Ky:ssä ja vuodesta 2002 vastuunalaisena yhtiömiehenä, elikkäs olen nykyään yrittäjä. Työkuvaani kuuluu mm. tarjouslaskenta, työmaiden hoitaminen, palkkojen laskenta ja
kirjanpito.
Suoritin syksyllä 2004 kasvattajan peruskurssin ja anoin kennelnimen "Kalevan". Ensimmäinen pentueeni syntyi 15.9.2007. Myös tulevat heppavarsat tulee olemaan Kalevan kasvatteja. Minulla on ollut myös ilo ja kunnia olla perustamassa Poriin omaa kultaisten
yhdistystä; Porin Seudun Kultaiset ry sai lainvoiman syksyllä 2006. Toimin nyt kolmatta vuotta puheenjohtajana.
Kultainennoutaja on minulle rakas rotu. Tavoitteenani on kasvattaa hyvän luonteen omaavia persoonia. Luonne on minulle se asia kultaisessa, josta en tingi. Sen jälkeen tulevat rakenne, terveys ym. Itselläni on pääpaino näyttelyissä käymisessä ja kaikki omat koirani pyrin saamaan edes taippareista läpi. |